sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Toffeeta ja mikrokolaa

Iltaa!
Tänään tulikin tehtyä elämäni ensimmäistä toffeeta ja minun ja mieheni mielestä se on onnistunutta. Ihan on Omariin verrattavissa. Ei löysää eikä kovaa. Vaan sellaista pehmeähköä ja vähän murenevaa, hyvää! :)
Ohjeesta poikettiin vain ajan kanssa- eli sekoitimme paljon kauemmin kuin mitä ohjeessa, abaut 25-30min. Ja teimme pariin otteeseen testin jonka löysin netistä. Tiputa tilkka massaa kylmään veteen ja jos kovettuu heti on massa valmista ja tämän avulla saimme varmuuden ettei massa jäänyt liian löysäksi.

Mutta pitemmittä puheitta, tässäpä ohje:

Tarvitset:

50g Voita (itse käytin margariinia)
1½ dl Kermaa
1½ dl Siirappia
3 dl Sokeria
1 dl Tomusokeria.

Ohjeet:

  1. Sulata voi kattilassa. 
  2. Lisää joukkoon kerma, siirappi, sokeri sekä sekoita tomusokeri sihdaten joukkoon.
  3. Keitä seosta KOKO AJAN SEKOITTAEN n.15min (itse sekoitin n.25-30min). 
  4. Anna seoksen jäähtyä n.10min (itse annoin jäähtyä n.5min ennen kaatamista vuokaan). 
  5. Kaada toffeeseos voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun matalaan vuokaan. 
  6. Anna levyn jähmettyä ja leikkaa se sitten pieniksi paloiksi. 
  7. Kääri palat kelmuun tai folioon.

Muista että massa palaa hirmu helposti- eli sekoita koko ajan! :)




Mikrokolan ohje löytyykin täältä

Herkullisia hetkiä namien parissa! ;)
-Miiuska-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti