sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Keltaista ja vihreää, suklaata ja makeaa... pääsiäinen on täällä!

Kuvat sen varmaan kertovat, meillä pääsiäistä vietetään :)






 Näitä oksia me etsimme lasten, kissojen ja naapureiden koirien kanssa- olivat kaikki loppuneet ja viimetingassa löysimem muutaman pajunkissan ja pari jotain muuta korvikkeeksi ;) lasten kanssa yhdessä sitten teippailimme höyheniä kiinni :)

Pääsiäispupukin meillä kävi:

mutta ryökäle kun meni ja piilotti jokaisen munan ja noidankin kanssa oli kauppoja tehnyt- sekös meillä lapsia harmitti. Mutta mepäs napattiin salaa noidalta suklaamuna pois ;)




 Hyvää pääsiäistä jokaiselle!! <3

-Toivoo Miimuska ja perhe!-









keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Korvisten muokkausta ja korujen uusiokäyttöä

Tänään, siis eilen. Ollaanhan jo nyt siirrytty toisen päivän puolelle ;)
.. Väkertelin jälleen korvisten parissa.
Minulla on ollut vuodet yhdet korvikset josta en ole kuitenkaan kauheesti välittänyt. Näyttivät liian "halppiksilta" riipuksensa vuoksi.
Otin ja päätin että nyt niihin tulee muutos. Nippasin riipuksen irti ja tein helmi riipuksen tilalle ja sitten vielä yhden lisää. Ja tälläsetpä ne oli 

ennen (toisessa jo helmen ehtinyt vaihtamaan.. ):

Ja sitten valmiina:

On ne nyt paljon kivemmat :)
No, näiden innoittamana tahdoin kokeilla ja tehdä itse samanmoiset alusta lähtien.
Elikkäs, tuhosin kaksi korua jotka olivat poikki menneitä. Korurasiassa olivat vuosia myöskin lojuneet.



Hiukka jäi harmittamaan ettei ollut noita koukullisia korvis koukkuja niinkuin noi hopeat ja sitten tuohon ei ollu kultaisia renkaitakaan- joten ovat toistaiseksi vielä keskeneräisiä. Ketjut saivat myös ennen korviskoukun kiinnitystä hammastahna pesun jotta kirkastuivat ajanpatinoista :)

Tänään ehdittiin toki tehdä muutakin. Käytiin Ikeassa ostamassa pääsiäiseksi keltaiset hampen matot vihreiden kaveriksi ja säilytyskassi lastenhuoneeseen leluille jotta osa saadaan sängyn alle piiloon kuten nallet. Myöskin Ideaparkissa käytiin piipahtaa, Minimanissa, Tokmannilla, Tiimarissa ja Prismassa- ostamassa hieman pääsiäiskoristeita kun niit ei oo niinkää tullut aiempina vuosina hommattua mutta nyt lasten vuoksi hommaillaan kun ymmärtävät enemmän pääsiäisen päälle. Munat käydään sit ostaa vast lauantaina :)

Meill ei oo pääsiäisperinteit, muit kun et lapsille on munat piilotettuna ja saavat sit aamull herättyään niit etsiä. Ruoka tms perinteit ei oo viel tullut.

Mitäs teidän pääsiäis perinteisiin kuuluu?

-Miiuska-


tiistai 26. maaliskuuta 2013

Esittelyssä meidän koti OSA 1 : lastenhuone

Koti jossa asumme on kerrostalo asunto. Kolme huonetta ja keittiö. + vessa/suihku.
Asunto sijaitsee 8 kerroksen kerrostalossa kuudennessa kerroksessa.

Tässä hieman kuvia meidän asunnostamme.

Lasten huone jossa 4v tyttömme ja 3v poikamme asustelevat. Kovin suuressa käytössä tämä ei ole. Pääosin vain siel nukutaan yöt ja sitten aamusta iltaan tuovat leluja olohuoneeseen ja sitten illalla ennen unille menoa ne kerätään pois :)

Huone ei kuitenkaan siittä huolimatta ole koskaan näin siisti- ajatellen että siell ei kummosemmin leikitä ;)

Ideana on saada lapsille "omat puolet" kunnes saavat omat huoneet. Huone on pyritty värien kanssa halvalla budjetilla jaottelemaan. Sisustus ei siellä ole vielä valmis mutta pikkuhiljaa sisustellaan.

Huoneen matto, autorata matto toimii oivana mattona lapsille- tytölel että pojalle. Tyttö järjetää kauppa  reissuja ja poika taas kruisailee ;)

Aloitetetaan tytön puolesta:

Tyttären puoli:

Tv on valitettavasti epäkunnossa ja odottaa pois vientiä. Tytär rakastaa kaikkea hello kittyyn ja prinsessoihin liittyyvää. Pinkki ja liila on mieluisia värejä :) Heppa on mummilta ja papalta saatu- hyvin tärkeä heppa. Sillä pystyy ratsastamaan- ja kestä vähän isommankin ihmisen painoa. NAlleista suurin osa on omasta lapsuudestani jääneet talteen. Isabellan sängyn alla on kaksi isoa IKEAN säilytys kassillista nalleja- jotka varmaan tartteis joskus käydä läpi ja pistää osa eteenpäin. Hepan päällä prinsessamekot odottamassa prinsessa leikkejä.
 Verho kankaat on jyskistä metri tavarana. Ostin tammikuussa kumpaakin verhokangasta rullat ja leikkasin kahtia. En oo saanu vaan aikaiseksi vielä päärmätä niitä. Kiireessä kun ne lasten yhteissynttäreille ikkunaan laitoin ja sinne ne ovat sitten jääneetkin.
 Hello kittyä toisensa perään, vieritysten :) Fleece peitto on mummilta ja papalta saatu tärkeä joululahja.
 Vaatekaapit sijaitsevat Isabellan "puolella". Lasten omiin kaappeihin on laitettu heidän suosikki tarrojaan. Tosin alimmat tarrat on saaneet kyytiä- kuten myös Isabellaan sänkyyn sijoitetuista tarroista lähes kaikki- useammat kymmenet on saaneet toisenlaisen tarkoituksen ;)

ja Pojan puoli:


Tyttären puolelle olisi myös tarkoitus laittaa tuollainen Expeditin 2x2 hyllykkö leluille ja pelkillä pinkeillä laatikoilla. Se hylly kyll majailee meidän huoneessa kun ei viel mahdu lasten huoneeseen ja ei noit laatikoit ole viel ollut varaa ostaa. Alustava ratkaisu siis tämä :)

 Angry birds ja kaikenmaailman autot, ja cars jutut ovat pojan suosikkeja. Etenkin bmw on mieluinen (isältään oppinut :) )
 Tässä pojan verhosta lähemmin. Näist on tosiaan toiset puolikkaat tallessa että kun joskus saavat omat huoneet ni saavat sinne sitten nää jos on enää ajankohtaisia tälläiset ;)
 Lamppu on oma tuunaamani- perhosia jotka on stanssattuja. Vanhoja askartelu tarvikkeitani :) Lamppu oli asunnossa jo muutettuamme.
 Myöskin nalle puh ja tikrut on mieluisia :)

 ----------------------

 Vaatekaappien kyljessä- prinsessa juttuja tytölle, myöskin tekemäni tilda nallukka joka haukoittelee roikkuu tuossa, suojelus enkeli taulu tms. :)
 Ovessa teletabit tarra. Vielä en ole löytänyt kylttiä jossa olisi tytön ja pojan huone. Varmaan melkein tartteis itte tehdä :)
 Lampun katkaisiassakin teletabit tarra :)
Että sellainen huone :) Jatkan taas asuntomme esittelyä lisää jossain vaiheessa.


Mukavaa pääsiäisen odotusta jokaiselle!

-Miiuska-

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Aurinkoisen päivän korvis satoa.

Tänään sain inspiraation vihdoin tehdä kauan jo odottaneista korvis pohjista korvikset ja tässäpä kuvia :)

 Nää kaikki on myös myynnissä 6€/pari+pkt
-----------------------------------------------------------------------------------------------
Metalli kukka korviksia, uniikkeja.
6€/pari+pkt - 3 eri kokoa.

-mitat mitattu leveimmästä kohdasta:
Isoin: 5cm  (Hopeinen MYYTY)
Keskikokoinen: n. 4cm
Pienin: n.3cm


Mustat:


 Hopeiset:
 -----------------------------------------------------------------------------------------------
Ja sitten tälläiset- nämä myös 6€/pari+pkt


Hama helmillä leikittelyä

Eilen tehtiin lasten kanssa hama helmillä- Itse tein vähän haastavampia netin kuvien mukaisesti ja lapset teki omilla ideoillaan. Ainoastaan tosin tyttären työ pääsi silitysraudan alle, pojan työt kaatuilivat ja hyppivät aina laudalta pois, tai näin ainakin kuulin tapahtuneen :)

Tein lapsille tosiaan hama helmi hahmoja;

Cars- netistä googletettuna kuvista Cars hama- tätä tosin yhdellä helmellä sovelsin, tuolta takarenkaiden kohdalta "puuttu mallikuvissa" yks helmi ja omasta mielestäni siihen sopi sellainen:

Hama levyt ja hama helmet ovat Ikeasta eli ei vaadi kummosempia levyjä näihin malleihin :)

Valmis, ennen silitystä-
 ja silityksen jälkeen:
ja sitten vielä pojalle Spiderman- tämäkin googletettuna spiderman hama. Tässä tosin sovelsin kahta eri mallia:

Spiderman oli helpompi aloittaa ääriviivoista-

 Sitten "väritys"

 Ja valmis, ennen silitystä
ja silityksen jälkeen.
Ja lopuksi Hello kitty, joka oli ehkä vähän haastavampi.
Tämä myös googletettuna hama hello kitty ja jälleen yhden hama helmen verran sovellettuna :D
Levyllä valmiina ennen silitystä:
 Silitettynä:
 tyttären sydän ennen silitystä:
 Tyttär tahtoi itsekkin kuvata:
 ja sydän sulatettuna:

Näihin hama helmiin ja tunnelmiin, mukavaa ja aurinkoista Maanantaita jokaiselle :)
-Miiuska-
 

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Oij! ..magnoliat!

Aina niin ihanat magnoliat. Blogi hyppelin jälleen ja aina vaan törmäsin mitä ihanampiin uusiin ja sekä vanhoihin magnolioihin. Siit tulee koht vuosi kun omani myin pois.. ehk ei oiskaan kannattanut kun nyt jo kaipaa niitä :/ tokihan ne aina voi ostaa "takaisin". 
No jos joskus lottovoitto tai onnetar osuu meidä kohdalle ni sitte taas :)

Katsoin myös toss alkuvuodest kaupast uusint mankku lehtee- siis mielettömän suloisia lehtiä nykyään! sellaisia vanhanaikaisia sanomalehtiä, oij!! <3 Olis kyll niin tehnyt mieli ostaa... 


Pääsisäiseksikin on tullut ihania mankkuja, katsokaas mitä löysin:





ja ystävän päivän ihana mankku:

 Tässähän tekee mieli kortteilla.... voi voi... Ehk viel joskus :)


Tänää laiteltii lasten kanssa ruohot kasvamaan pääsiäiseksi- lapset kovasti jo ootelee niiden kasvamista  :)
Pääsiäinen on kyll niin ihanaa aikaa, vaikka toki ei joulua voita ;) Saa koristella pupusilla ja pääsiäismunilla kotia. Tänä vuonna ois ajatuksena piilotella (siis pääisäis pupu piilottaa) suklaamunat ja tehdä jonkinlainen kartta/arvuutus jonka avulla lapset niit sit löytäis. Ovat jo sen verra isoja et sellainen onnistuis :) jotain pient askarteluakin aattelin tähä lähipäiville kun vaan flunssa antaa myöte.

-Miiuska-